TOMIN JA SAARA AALLON KUULUI LAULU ENKELTEN KONSERTTIKIERTUE ALKAA 7.12

• KUULU LAULU ENKELTEN KONSERTTIKIERTUE ALKAA 7.12. TURUSTA

• HUOM! TURUN KONSERTIN ALKAMISAIKA MUUTTUNUT (-> klo 21)

• LUE ARTISTIEN KUULUMISET JOULUNVIETOSTA

Tomi Metsäketo ja Saara Aalto esiintyvät joulukuussa konserttikiertueella, jossa kuullaan kahden upean artistin tulkintoja kaunista joululauluista. Konserttikiertue, jonka nimenä on Kuului laulu enkelten, vierailee yhteensä seitsemällä paikalla, joista kaksi on konserttitaloja ja loput kirkkoja. Kiertue alkaa perjantaina 7. joulukuuta Turusta. Sen jälkeen on vuorossa Mikkeli, Lahti, Kotka, Kerava, Helsinki ja viimeisenä Tampere, jonne kiertue päättyy 19. joulukuuta.

Ainutlaatuisella kiertueella kuullaan mm. lauluja artistien joululevyiltä: Tomin platinarajan rikkoneelta Kuului laulu enkelten ja Saaran Enkeleitä-Angels -albumeilta.

Olen ottanut mukaan perinteisiä joululauluja, kuten Sylvian joululaulun. Se virittää kuulijat hetkessä oikeaan joulutunnelmaan ja se on myös yksi yleisön eniten toivomista joululauluista, kertoo Tomi.

– Viime jouluna yllättäjäksi nousi itse säveltämäni kappale Enkeleitä. Se oli soitetuin ja toivotuin Jouluradiossa ja nyt se kuullaan myös konserteissamme, kertoo Saara ja jatkaa: – Esitän lisäksi mm. Me käymme Joulun viettohon, johon kiertueen kapellimestari Jukka Nykänen on tehnyt ehkä kaikkien aikojen kauneimman joululaulusovituksen.

Tomi ja Saara tekivät yhteistyötä jo viime jouluna, kun Tomi vieraili Saara Aallon joulualbumilla kauniin Muistan joulun -dueton saattelemana. Laulu kuullaan nyt ensikertaa live-esityksenä kiertueella. Saaran ja Tomin kappaleen voi kuunnella Youtubessa. Konsertissa artistit esittävät yhdessä myös mm. kiertueen nimikkokappaleen Kuului laulu enkelten.

Konserttien säestyksestä vastaa viisimiehinen orkesteri kapellimestarinaan Jukka Nykänen. Orkesterin kokoonpano on: Camilla Bäckman (viulu), Jukka Nykänen (piano), Teemu Roivainen (koskettimet), Joonas Almila (basso) ja Juha Räsänen (rummut).

JOULU PERHEEN PARISSA

– Joulussa minulle tärkeintä on se, että kaikki isovanhemmat tulevat luokseni syömään jouluateriaa. Se on ainut kerta vuodessa, kun koko lähisuku viettää päivän yhdessä. Siinä on ihana jutella kuulumisia, syödä hyvää ruokaa ja sitten jakaa ja avata yhdessä lahjat, jotka on viety valmiiksi kuusen alle. Toisten saamia lahjoja on kiva ihmetellä isolla porukalla. Tärkeä tehtävä on myös joulukuusen koristelu, mikä on aina ollut minun ja kahden sisarukseni tehtävä: Laitetaan joululevy soimaan ja koristellaan kuusi, kertoo Saara joulunvietostaan.

 – Minulle joulu merkitsee myös perhejuhlaa ja yhdessäoloa notkuvan joulupöydän äärellä mutta myös hautausmaalla rauhoittumista, talvisen kynttilämeren keskellä, sukulaisten muistoa kunnioittaen. Ja tottakai jouluun kuuluu musiikki. On hienoa tuoda näin joulun alla musiikkia ihmisille Kuului laulu enkelten -konsertin siivittämänä. Vuosien varrella olen huomannut, miten konsertissa näkyy ihmisten erilaisia tunnelatauksia, joita joululaulut tuovat tullessaan: kuulijoiden silmissä voi nähdä pieniä ilon kyyneleitä mutta myös suurien tunteiden tuomia purkauksia, kertoo Tomi.

UUSIMMAT LEVYTYKSET JA KUULUMISET

Jo 100 000 levyä myynyt Tomi Metsäketo julkaisee perjantaina 16. marraskuuta järjestyksessään seitsemännen albuminsa Rakkautta vain, josta on julkaistu single Sun avullas lennän rakkauteen. Tomille luovutettiin platinaa vuodenvaihteessa Kuului laulu enkelten -joululevystä ja hän oli keväällä mukana Åbo Svenska Teaternin loppuunmyydyssä menestysmusikaalissa. Saara puolestaan on niittänyt mainetta The Voice of Finland -formaatissa sijoittuen kilpailussa toiseksi. Saaralta on ilmestynyt joulualbumin lisäksi myös omia sävellyksiä sisältävä Blessed with Love -levy keväällä 2011. Artisteja yhdistää Euroviisumenestys. Molemmat menestyivät osallistumisvuosinaan hienosti kakkossijalle, Tomi vuonna 2006 (Eternamente Maria) ja Saara vuonna 2011 (Blessed with Love). Molemmat ovat olleet myös monien musikaalien tähtinä.

Kuului laulu enkelten -kiertueaikataulu ja paikkakunnat:

Pe 7.12. Turku, Mikaelin kirkko (loppuunmyyty)
La 8.12. Mikkeli, Kons. talo Mikaeli
Ma 10.12. Lahti, Ristinkirkko
Ti 11.12. Kotka, Kotkan kirkko
Ke 12.12. Kerava, Kerava-sali (loppuunmyyty)
Ma 17.12. Helsinki, Kallion kirkko (loppuunmyyty)
Ke 19.12. Tampere, Aleksanterin kirkko

Kiertue vierailee lisäksi 18.12. Mäntsälässä, jossa se järjestetään yksityistilaisuutena.

Konsertit alkavat klo 19, Huom! Turun alkamisaika muuttunut: Konsertti alkaa klo 21.00. Pahoittelemme muutoksesta mahdollisesti aiheutuvaa haittaa.

Liput 30 e.

Ennakko: Lippupiste www.lippu.fi.

Poikkeukset: Kerava 25 e (Piletti), järj. Keravan kulttuuritoimi<
Mikkeli 35 e (Lippupalvelu), järj. MKS Events

Tarjolla on myös ryhmäalennuslippuja. Kirkkokonserttien osalta ryhmät á 28 e (min. 10 henkeä): kristiina.heikkila@indico.fi

Järjestäjä Indico, www.indico.fi