Tomi syksyllä 2013 Tampereen teatterin Les Misérables’ssa

Tampereen Teatteri esittää Cameron Mackintoshin luvalla uuden tuotannon Boublil ja Schönbergin Les Misérables -musikaalista. Ensi syksynä 2013 ensi-iltaan tulevassa musikaalissa laulaa muun muassa Tomi Metsäketo. Tomi nähdään tuttuun tapaan Mariuksen roolissa. Samaisessa roolissa Tomi on nähty myös Åbo Svenska Teaterissa (syksy 2011- kevät 2012) sekä Helsingin kaupunginteatterissa (2000-luvun alussa).

Tampereen Teatterissa musikaalin ohjaajana vierailee lukuisista musikaaliohjauksistaan ympäri Pohjois-Eurooppaa tunnettu maailmankansalainen, Georg Malvius. Kapellimestarina vierailee Jussi Vahvaselkä.

Kaksoisensi-ilta Tampereen teatterissa 13. ja 14.9.2013

Les Misérables on kaikkien aikojen musikaalielämys, rakastettu näyttämötaiteen klassikko, jonka on nähnyt jo yli 60 miljoonaa katsojaa ympäri maailman – 42 maassa, 21 eri kielellä – ja joka edelleen 27. esitysvuotenaan rikkoo kävijäennätyksiä. Les Misérables on ilmiö, joka on voittanut 76 kansainvälistä palkintoa. Tämä maailman kaikkien aikojen pisimpään näyttämöillä pysytellyt musikaali saapuu Tampereen Teatteriin syyskuussa 2013. Victor Hugon romaaniin pohjautuva tarina sijoittuu 1800-luvun Ranskaan. Les Misérables on riipaiseva kuvaus särkyneistä unelmista ja saavuttamattomasta rakkaudesta, intohimosta, uhrauksesta ja katumuksesta. Se on ajaton ja lumoava kertomus ihmisen selviytymiskyvystä.

Tampereen Teatteri julkisti  suurmusikaalin rooleihin avoimen haun. Hakemuksia saapui yli 500 Suomen lisäksi Ruotsista, Virosta ja Englannista. Musikaalin harjoitukset ajoittuvat touko-, elo- ja syyskuuhun 2013. Esitysperiodi on syyskuusta 2013 toukokuuhun 2014. Ensi-ilta on lauantaina 14.9.2013 ja esitykset jatkuvat marraskuun loppuun 2013. Joulutauon jälkeen esityskausi jatkuu jälleen helmikuussa 2014. Les Misérablesia esitetään keskiviikosta lauantaihin, viisi kertaa viikossa.

Liput nyt myynnissä!
www.tampereenteatteri.fi


Les Misérables, työryhmä (Kuvaaja: Harri Hinkka)
Kuvassa: Alarivissä vasemmalta: Pia Piltz, Samuel Harjanne, Georg Malvius (ohjaaja), Saara Lehtonen, Jyrki Niemi (kapellimestari). Takarivissä vasemmalta: Sören Lillkung, Ville Majamaa, Sarah Nedergård, Tero Harjunniemi, Tomi Metsäketo, Ritva Jalonen, Petja Lähde ja Jussi Vahvaselkä (kapellimestari).