Joulukuussa 2013: Kuului laulu enkelten -kirkkokonserttikiertue

paakuva2013

Joulukuussa Suomen kirkoissa kuullaan Kuului laulu enkelten -joulukonsertteja. Lämminhenkisen konserttielämyksen tarjoaa suurilta estradeilta tutut nimet Tomi Metsäketo, Saara Aalto ja Suvi Aalto. On aika heittää arkihuolet ja hiljentyä kuuntelemaan perinteisiä ja kauneimpia joululauluja.

Konsertin repertoaari tuo esiin taiteilijoiden kyvyn muuntautua, täydellisen harmonian ja elegantin tunnelman. Mukana on mm. Tomin platinarajan ylittäneen Kuului laulu enkelten -joululevyn kappaleita. Säestyksestä vastaa Jukka Nykänen, kapellimestari – piano, Teemu Roivainen – koskettimet, Juha Räsänen – rummut, Joonas Almila – basso ja Camilla Bäckman – viulu.

Tomi ja Saara tekivät jo viime vuonna Kuului laulu enkelten -kiertueen yhdessä. Tänä vuonna mukana on myös Saaran sisko Suvi Aalto

– ”Ihanaa päästä kiertueelle Tomin ja Saaran kanssa. Mun syksy on ollut stressaava ja kiireinen koulun takia, mutta nyt olen saanut kaiken tehtyä, ja musta viimein tulee ylioppilas! Ihanaa, että saan päättää rankan vuoden näinkin hienosti, lähtemällä kiertueelle! Olen onnellinen”, hehkuttaa Suvi.

Saaran ja Tomin kappale YouTubessa http://www.youtube.com/watch?v=Xvg6VqhA2KI

Saaran ja Suvin For Good -laulu YouTubessa http://www.youtube.com/watch?v=mzNVXrUfDvY

Kuului laulu enkelten on jo perinteeksi muodostunut kiertue, joka saattelee kuulijansa kohti joulua. Kiertue alkaa Lahdesta 9.12. ja päättyy Turkuun 21.12.

– ”Musiikin kautta sen oikean joulufiiliksen löytää paremmin kuin supermarkettien jonoista”, miettii Tomi Metsäketo

– ”Odotan tätä kiertuetta kyllä tosi paljon, elämäni ensimmäinen kiertue! Tietenkin vähän jännittää, mutta hyvällä tavalla”, Suvi lisää.

Ensimmäinen Kuului laulu enkelten -konserttikiertue järjestettiin vuonna 2002.

Kuului Laulu Enkelten -kiertue 2013:
ma 9.12. Lahti, Ristinkirkko
ti 10.12. Helsinki, Kallion kirkko
ke 11.12. Kotka, Kotkan kirkko
to 12.12. Hämeenlinna, Hämeenlinnan kirkko
pe 13.12. Mikkeli, Tuomiokirkko
ke 18.12. Hyvinkää, Hyvinkään kirkko
to 19.12. Kankaanpää, Kankaanpään kirkko (*)
pe 20.12. Riihimäki, Keskuskirkko
la 21.12. Turku, Mikaelinkirkko

Konsertit alkavat klo 19.

Lipunmyynti:
Ennakkoliput / Ohjelma 33 e. Ryhmäalella (min. 10 hlöä) 30 e. Indico p. (02) 2843 224
Ovimyynti tuntia ennen, mikäli konsertti ei loppuunmyyty.

Lippujen ennakkomyynti:
Lippupiste, www.lippu.fi, p. 0600 900 900 (1,98 e/min + pvm)

Käsittely- ja toimituskulut:
Lippupisteen käsittelykulut ja toimitustavasta vaihteleva toimituskulu.

Liput R-Kioskista:
R-kioskeista voit noutaa Lippupisteestä ennakkoon varaamasi liput varausnumerollasi. Voit myös ostaa lipun R-kioskeista kautta maan tapahtumanumerolla.

(*) Lipunmyynti: Postelli ja Kankaanpään Kirjasto. Liput myynnissä alkaen ma 7.10. Hinta: 25 e.

– Muutokset mahdollisia. –

Tuotanto: Indico 2013