Kuului laulu enkelten -konserttikiertueen lipunmyynti alkanut – albumi julkaistaan 27.10.

– mukana kiertueella ja levyllä vierailemassa Laura Voutilainen
– lippujen ennakkomyynti alkanut juuri (ma 18.10. klo 09)
– Kuului laulu enkelten -CD julkaistaan 27.10.

Tomi Metsäketo starttaa Kuului laulu enkelten 2010 -joulukirkkokonserttikiertueelle. Konsertti on matka lämminhenkisten joululaulujen maailmaan. Kirkkokonsertissa jouluun rauhoitutaan ihanien joululaulujen siivittämänä kahden loistavan laulajan tunnelmoidessa. Tomi Metsäkedon rinnalla esiintyy tänä vuonna Laura Voutilainen. Lue lisää

Hei kaikki ja tervetuloa uudistuneille nettisivuilleni!

Olen todella iloinen, että nämäkin sivut on saatu tässä syyskiireiden keskellä valmiiksi ja päivitettyä uudelle vuosituhannelle =) Syksy on ollut minulle todella kiireistä aikaa, sillä tulossa on levyä ja kiertuetta. Niin, julkaisen jännittyneenä ihka ensimmäisen ja paljon kysytyn joululevyni loka-marraskuun vaihteessa! Levy on nimeltään Kuului laulu enkelten. Lisäksi tulossa on jokajouluinen joulukirkkokiertue – teemaltaan sama tuttu Kuului laulu enkelten. Mukaani tälle kiertueelle olen saanut upean artistin Laura Voutilaisen. Kiertueesta ja levystäkin kerron kohta lisää!
PS. Löydät minut nyt myös Facebook-sivuilta! Tomi

Kuului laulu enkelten 2010 – jouluinen kirkkokonserttikiertue

Tulossa jälleen marras-joulukuussa 2010 Kuului laulu enkelten -joulukirkkokonserttikiertue. Jouluun rauhoitutaan ihanien joululaulujen siivittämänä kahden upean laulajan tunnelmoidessa. Charmikkaan Tomi Metsäkedon rinnalla esiintyy tänä vuonna loistava Laura Voutilainen.
Kiertuepaikkakunnat julkaistaan osoitteessa www.indico.fi