17-11-2008
Tomi Metsäkedon uutuuslevy Roma kaupoissa 19.11!

Tomi Metsäketo on julkaissut uransa aikana kolme albumia, joiden myynti on ylittänyt yhteensä 60 000 kappaletta. Kahden vuoden tauon jälkeen Metsäketo julkaisee uuden albumin Roma 19.11! Esimakua antaa single Alle Porte Del Sole (Vasten auringon siltaa).

Idea hengeltään Italiaan sijoittuvasta albumista syntyi kuin itsestään. Tomi on antanut maistiaisia italialaisesta musiikista konserteissaan ja kaikilla aikaisemmilla levyillään. Hän viihtyy mainiosti italian kielen ja ikivihreiden italialaisten sävelmien parissa. Mukana on kaikkien tuntemia klassikoita, mutta myös ilahduttavia uusia tuttavuuksia. Osa kappaleista on tuttuja vahvoista suomalaisista käännöksistään, joiden italialainen alkuperä on jo lähes unohtunut. Mukana on myös lauluja jotka ovat olleet suuria hittejä lähinnä vain Italiassa. Tarkoituksena on ollut hakea mielenkiintoinen valikoima Tomille hyvin sopivia lauluja, joille yhteinen nimittäjä on tunnelmaltaan Italia ja siihen liittyvät mielikuvat.

Tomilla on myös oma henkilökohtainen ja vahva side Italiaan ja eritoten Roomaan. Hän on opiskellut laulua Roomassa legendaarisen maestron Tina Scapinin johdolla useina vuosina. Roomassa ja Italiassa vietetty aika ja sieltä imetyt vaikutteet sekä estetiikka kuuluvat luonnollisina Tomin tulkinnassa.

Roma-levyn kappaleet ovat:
Alle Porte Del Sole (Vasten auringon siltaa)
Io Che Non Vivo Senza Te (You Don´t Have To Say You Love Me)
La Tua Immagine (Sound of Silence)
Quando M' innamoro (Milloinkaan en löydä samanlaista)
Romanza (Romanssi)
Quando, Quando, Quando (Milloin, milloin, milloin)
La Terza Luna (Odotan yksin)
Che Sarà (Toivotaan, toivotaan)
Dove C´è Il Mare
Romanssi




© Tomi Metsäketo, 2008.