05-09-2008
Tomi Metsäketo ja Laura Voutilainen "Rooma-Helsinki-New York" -kiertueelle!
Kaksi valovoimaista tähteä konsertoivat syksyllä 2008 yhdessä. Lokakuun kiertueella salit täyttyvät Laura Voutilaisen ja Tomi Metsäkedon loihtimasta käsinkosketeltavasta tunnelmasta ja upeista musiikkielämyksistä:
Rooma - Helsinki - New York -konsertissa nivoutuu yhteen kolmen eri maan musiikkia: upeita iskelmiä Italiasta ja otteita Broadwayn
musikaalimaailmasta - unohtamatta suomalaisia kappaleita. Metropolien syke yhdistyy näin Suomeen ja kotimaisten artistien tulkintoihin. Tomi on tuttu jo entuudestaan italialaisten laulujen tulkitsijana ja hän on käynyt mm. opiskelemassa laulua Roomassa. Olemme saaneet seurata Tomin esityksiä useissa suurmusikaaleissa.
Laura julkaisi syksyn alkuun uuden levyn, joka on saanut Lauran keväisen Milanon matkan vuoksi hieman myös italialaisvaikutteita. Ja musikaalimaailman upeat hitit ovat niinikään lähellä Lauran sydäntä. Myös Tomi julkaisee uuden albumin kiertueen aikaan, joten molempien taiteilijoiden levyiltä kuullaan musiikkia, eikä konsertissa unohdeta Lauran ja Tomin vanhempia hittejä.
"On upeaa lähteä yhdessä kiertueelle. Olemme tehneet kiertueen yhdessä nelisen vuotta sitten, silloin kylläkin kirkoissa ja joulunaikaan", Laura muistelee. "Nyt kuullaan aivan muuta tunnelmaa ja musiikkia! Hienoa, että Laurakin on viimein löytänyt Italian", italialaisen musiikin ystävänä tunnettu Tomi virnuilee.